Ennätyskalan jahti

Tällä kalareissulla ei välttämättä nouse kalaa kuin kaivosta, tärppivälit voivat olla ajoittain pitkiä mutta tärpin sattuessa se voi olla todella painava. Kalastusmetodina tällä reissulla on täsmäkalastus.
LUE LISÄÄ

Vesiemme suurkalat

Täsmäkalastus on melko uusi kalastusmuoto ja se rantautui Suomeen 2020-luvulla. Kalastusoppaamme on aloittanut täsmäkalastuksen ensimmäisten joukossa. Kalastusretkillämme on rikottu satojen asiakkaiden ennätyksia.
mies sai yli kymmenen kilon hauen opastetulla kalastusretkellä

Täsmäkalastus-mitä se oikein on?

Tämän reissun tarkoitus on kalastaa vain ja ainoastaan suurkaloja. Mahdolliset saaliskalat ovay kuha, hauki ja ahven. Kalastus tapahtuu niin että opas etsii kohdekaloja luotaamaalla tunnetuilta ison kalan paikoilta. Oppaamme haravoitunut silmä pystyy luotaimien avulla erottaa isot kalat muun kalamassan seasta. Vesiemme jätit viihtyvät usein yhden tai korkeintaan muutaman kalan parvissa. Niiden elintavat poikkeavat suuresti pienemmistä lajitovereista. Isot kalat ovat isoiksi kasvaneet ja siihen on syy. Ne osaavat väistää kalastajia, veneitä ja muut uhat sekä olla ajoittain todella nirsoja ja valikoivia. Kun kala on löytynyt ja vene asemoitu kalastajien ulottuvuudelle, nähdään luotaimen näytöltä kalan tarkka sijainti veneeseen nähden, miten se reagoi veneeseen ja tarjottuun vieheeseen. Kalastajat pääsevät vuoron perään yrittämään toista toisiaan suurempia vesiemme suurkaloja. Yksikin väärä liike saattaa pelästyttää kalan ja tässä vaiheessa on syytä toimia oppaan ohjeiden mukaan. Sen lisäksi vieheen väri ja koko,erilaiset painotusmenetelmät, siiman paksuus, uittotyyli, pohjankovuus ja sen vaihtelu, veden kirkkaus, pilvisyys, tuuli, lämpötilat, ilmanpaine, kaikki nämä vaikuttavat kalojen syöntihalukkuuteen. Jos ottikoodi saadaan murrettua päivän aikana, meno saattaa muuttua hurjaksi ja luvassa on huikeita elämyksiä joita muistat varmasti vielä eläkepäivillä. Lähde mukaan tutustumaan tähän haastavaan mutta todella koukuttavaan kalastusmuotoon.

Mitä sisältyy hintaan?

  • Kaikki kalastukseen tarvittavat kalastusvälineet
  • Sertifioidun kalastusoppaan palvelut
  • Veneen ja polttoaineet
  • Kahvit ja juomavesi
  • Pelastusliivit
  • Erikseen pyydettäessä lämpöhaalarit ja saappaat, löytyy aikuisten koot. Ilmoita kokosi.
  • Lakisääteiset vastuuvakuutukset
  • Mahdollisen saaliin fileointi päivän päätteeksi

Huomioithan

Jos tulet kalastusretkelle omalla vaatetuksella, muista ottaa kesälläkin kaiken varalta lämmin- ja vettä hylkivä vaatetus mukaan. Suomen kesä on arvaamaton. Vaikka mantereella olisi lämmintä, merituulet voivat olla ajoittain kylmiä ja sadekuuro yllättää.

Pidätämme oikeuden perua kalastusretken sääolosuhteisiin vedoten. Jos sääolosuhteet ovat vaaralliset kovan tuulen, ukkosen tai lähtösataman jäätymisen vuoksi, joudumme perua tapahtumaan. Ensisijaisesti yritetään sopia toinen päivä muuten maksu palautetaan täysimääräisesti jos tapahtumaa ei olla päästy aloittamaan. Kalastusopas arvioi ennen jokaista kalastusretkeä sääolosuhteet ja päättää voidaanko tapahtumaa järjestää turvallisesti.

Tiedustele kalastusretken saatavuutta

Tuote
Predator Fishing Finland logo

Sponsorit

© 2025 Predator Fishing Finland Oy
envelopephone-handset linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram